Knauf x Raju

Korkealaatuisista rakentamisen ratkaisuista tunnetun Knauf Oy:n strategiassa paras asiakaskokemus ja alan laadukkaimmat tuotteet ja palvelut näyttelevät merkittävää roolia. Kun Knauf etsi itselleen sopivaa markkinointikumppania, Digitoimisto Raju Oy vaikutti kaikilta lähtökohdiltaan sellaiselta, jonka kanssa keskustelua haluttiin jatkaa – ei vähiten siksi, että jaamme samat arvot Knaufin toiminnan kanssa.

Olemme tuottaneet Knaufille laaja-alaisesti kasvumarkkinoinnin palveluita. Kokonaisuus on sisältänyt esimerkiksi hakukoneoptimointia ja hakusanamainontaa sekä somemarkkinointia. Laajojen kokonaisuuksien kautta olemmekin saaneet aikaiseksi havaintoja ja tuloksia, jotka palvelevat Knaufille asetettuja tavoitteita ja yrityksen liiketoimintaa ylipäänsä.

Palvelujemme avulla Knaufin asiakkailleen tarjoama asiakaskokemus on kehittynyt entisestään: tekemämme markkinointiratkaisut ovat lyhentäneet Knaufin myyntiputkea, jolloin heidän asiakkaansa saavat osakseen palvelua yhä nopeammin ja paremmin.

Markkinoinnin avulla kerätty tieto on myös pystytty jalkauttamaan osaksi Knaufin myyntiprosesseja. Tämä data auttaa johtamaan paremmin yrityksen myynti- ja tuoteyksikköjä. Lisäksi digitaalisen markkinoinnin avulla saamme selville, mitä yritysten asiakasrajapinnassa todella tapahtuu. Näin on käynyt myös Knaufin kohdalla.

Teemme Knauf Oy:n kanssa tiiviistä, hyvää yhteistyötä. Palvelulupauksemme mukaisesti reagoimme asioihin nopeasti. Ideoimme uusia projekteja ja innovoimme ratkaisuja sitä mukaa kun uusia työkaluja maailmalla tulee tarjolle. Sparrailemme Knaufin väen kanssa aktiivisesti muutenkin sitä, minkälaisia asioita digitaalisessa mainoskentässä on kaiken kaikkiaan mahdollista tehdä heidän liiketoimintansa edistämiseksi.

“Knaufilla näemme Digitoimisto Raju Oy:n strategisena kumppanina, joka palvelee meitä laajasti digitaalisessa toimintaympäristössä. Olemme erittäin tyytyväisiä palvelun tasoon, jota Digitoimisto Raju Oy on pystynyt meille toimittamaan.”

Oletko valmis viemään markkinointisi uudelle tasolle?

Buukkaa alta 15 minuutin kartoituspuhelu! Se ei sido tai velvoita sinua mihinkään. Keskustellaan ja käydään yhdessä läpi sitä, mitä Rajun toteuttamalla sähköisellä asiakashankinnalla tai muilla digimarkkinoinnin ratkaisuilla voidaan konkreettisesti saavuttaa, ja miten voisimme tukea yrityksesi liiketoiminnan kehittämistä, ylläpitoa ja myynnin kasvua.